Tunnetaan myös nimellä: Biljardihait
Maa: Yhdysvallat
Genre: Trilleri
Ohjaus: Mars Callahan
Käsikirjoitus: Mars Callahan, Chris Corso
Kuvaus: Robert Morris
Leikkaus: James E. Tooley
Sävellys: Richard Glasser
Näyttelijät: Mars Callahan, Chazz Palminteri, Michael Rosenbaum, Christopher Walken
Johnny Doyle (Mars Callahan) on pikkupojasta asti biljardia pelannut huijari, joka viihtyy päivästä toiseen tutussa pelisalissa. Pirullisen managerinsa (Chazz Palminteri) juonien vuoksi nuori luonnonlahjakkuus ei ole haaveistaan huolimatta päässyt tutustumaan ammattilaissarjan iloihin. Sen sijaan hän tahkoaa huomattavia summia taidolla ja oveluudella matalan profiilin haasteotteluissa. Ongelmia syntyy, kun Johnny viimein hankkiutuu eroon manageristaan ja Michael Rosenbaumin (Smallville) esittämä pikkuveli vuorostaan sotkeutuu biljardihuijauksien maailmaan. Johnnyn on pantava taitonsa koetukselle auttaakseen veljensä pinteestä ja näyttääkseen niin itselleen kuin ilkkujilleen, kuka on pelisalin kuningas.
Biljardihait-elokuvassa pelataan poolia, jonka yleisimpiä alalajeja ovat kasipallo ja ysipallo. Elokuva keskittyy erityisesti jälkimmäiseen, joka on lajeista selkeästi dynaamisempi. Ysipallossa on aloituksessa salmiakin muotoon rakennettu pakka, jossa ovat pallot ykkösestä ysiin. Molempien pelaajien on omalla lyöntivuorollaan saatava osuma numeroltaan pienimpään pöydällä olevaan palloon ja ensimmäisenä ysipallon pussittava voittaa framen eli yhden erän.
Pokerimaailmaan sijoittuvan Rounders-elokuvan tapaan ei Biljardihaitkaan juuri sääntöjä selittele. Se on pikemminkin romantisoitu kuvaus lajin maailmasta, josta katsojan on itse poimittava tarpeellinen informaatio tapahtumien ymmärtämiseksi. Pooliin perehtymättömälle katsojalle Biljardihait voi siis olla paikoin raskasta seurattavaa.
Elokuvan päätähti Mars Callahan on pelannut biljardia 12-vuotiaasta asti. Lyönnit eivät ole stuntteja ja se näkyy elokuvassa ilahduttavan taajaan. Ammattilainen Callahan ei kaikesta huolimatta ole ja hän onkin jo vuosia keskittynyt enemmän elokuvien tekoon. Jopa hieman vähemmän biljardikeppiä heilutellut katsoja voi silti huomata, että Callahanilla on varmakätinen ja omintakeinen pelityyli, jollainen kehittyy vain tiukan harjoittelunmyötä. Hän ei omien sanojensa mukaan ole omaksunut tekniikkaansa muilta pelaajilta vaikka myöntääkin ihailleensa suuresti Robert LeBlancia, joka oli Callahanin nuoruudessa arvostettu ammattipelaaja Hollywood Athletics Clubilla.
Tietyn lajin ympärille keskittyvät elokuvat onnistuvat valitettavan harvoin. Biljardihait on kuitenkin suurimmat sudenkuopat välttävä poikkeus. Elokuvasta huokuu vaikeasti kuvailtavaa lämpöä ja energiaa. Suurimpana syynä vakuuttavaan jälkeen on epäilemättä tekijän rakkaus aihetta kohtaan. Leikkauksestaan erityiskiitokset ansaitseva elokuva tekee kunniaa sille kauneudelle, jota laji parhaimmillaan edustaa. Rytmikkäät lyöntisarjat upottavat palloja toisensa perään ja aika ajoin katsoja voi suorastaan kuvitella haukkovansa pelisalin tunkkaista ilmaa upeita suorituksia äimistellessään.
Esikuviensa tavoin Biljardihait kertoo tarinan lajin ympärillä. The Hustler ja jatko-osansa The Colour of Money sisälsivät niin ikään ihmissuhdedraamaa, jolle biljardi tarjosi kehyksen. Biljardihait ei tässä suhteessa onnistu yhtä hyvin. Henkilöiden väliset suhteet, jotka johtavat elokuvan kliimaksina toimivaan karatekidmäiseen loppukamppailuun eivät yksinkertaisesti ole yhtä uskottavia, kuin edellämainituissa Paul Newmanin tähdittämissä merkkipaaluissa. Nokkeluus ja viihteellisyys sen sijaan ovat aivan toista luokkaa ja tuntuvat erittäin sopivilta, kun kyseessä on useimmiten baariympäristöön miellettävä laji. Tuskin tikanheitosta kertovaan elokuvaankaan soveltuisi kovin hyvin porukka kravattikaulaisia juristeja, jotka eivät murjaise lainkaan vitsejä. Tiettyä rentoutta vaaditaan ja juuri tällaisessa lajin kuvauksessa Biljardihait saavuttaa vauhtia ja luontevuutta, joka muista teoksista tyystin puuttuu.
Huolimatta tietynlaisesta kömpelyydestä tarinassa, Biljardihait lepää toisaalta paljonkin vahvojen roolisuoritusten varassa. Palminterin umpikiero manageri, loistavan Christopher Walkenin näätämäinen Mike-setä sekä Rod Steigerin murahteleva pelisalia pyörittävä Nick luovat unohtumattoman tunnelman ja herättävät henkiin hersyvän dialogin, jota seuratessa tulee purskahdeltua ajoittain vallattomaan nauruun. Biljardia yksityiselämässäänkin pelaavan Walkenin monologi pelisalin miestenhuoneessa riittää jo yksin syyksi katsoa elokuva.
Biljardihait ei ollut rajallisen kohdeyleisönsä vuoksi jättimenestys lippuluukuilla, mutta lajin asiantuntijat ovat todenneet sen olevan elokuvana jopa parempi kuin biljardin sanansaattajina tunnetut The Hustler ja The Colour of Money.
Käsikirjoitus, ohjaus ja pääosa tekevät Biljardihait -elokuvasta Mars Callahanin oman. Se on raikas ja hauska, nokkelasti kirjoitettu, loistavien näyttelijöiden tähdittämä ja teknisesti onnistunut. Se on ennen kaikkea lajin ystäville ja suurille nimille omistettu elokuva, mutta sillä on erinomaiset edellytykset muuhunkin. Tuleville lajia kuvaaville elokuville Biljardihait iskee silmää ja jättää pelin jatkamisen kannalta lyöntipallon erittäin hankalaan paikkaan.