The Square (2017)
The Square ei ole taiteen vastainen elokuva, onhan se itsekin taidetta, mutta se piikittelee lässyttävää asennetta, jonka mukaan kaikki taide on arvokasta.
Heremias (2006)
Sallikaa minulle pieni yleistys useiden elokuvaharrastajien puolesta: luulemme elokuvankatsojina olevamme usein vaihtoehtoisia maultamme, koska olemme tottuneet pitämään jotenkin kokeellisina kameratekniikoiltaan hurjia elokuvia, joiden dramaturgia on kuitenkin perinteistä järjestystä noudattava. Esimerkiksi Unelmien sielunmessu: hurja musiikkivideomainen estetiikka tukee erittäin saarnaavaa ja kylmän vanhatestamentillista tarinaa, jossa noususta ja ansaitsemattomasta gloriasta seuraa aina tiputus helvettiin, vapautus tuskan kautta.
Play (2011)
Playn vahvuus on se, että se esittää asiansa mitään kaunistelematta tai katsojalle selittelemättä. Yhdenkään ryöstäjän tekosia ei selitetä perheongelmilla tai vastaavilla, joihin lähes kaikki rasismikuvaukset nykyisin tuntuvat sortuvan.
Torment (1944)
Kenties sellaisella käsitteellä kuin Bergman- elokuva on niin luonnollinen ymmärrys melkein kenen tahansa elämään tai ylipäätään ihmiseen, että se tuntuu parhaissa tapauksissa antavan sen katsojalle jotakin hänestä itsestään, paljastavan kenties jonkin oleellisen pimeydessä väijyvän asian, jotakin jonka tietää itsestään, mutta jota ei osaa tai uskalla lausua. Se voi olla peili, joka heijastaa pimeimpiä puoliasi tai asioita, joita et ole uskaltanut itsellesi edes salaa lausua.
Vodka Factory (2010)
Elokuva, josta tekijä on yrittänyt saada kaikella tahdolla positiivisen, vaikka tietää, että olisi voinut kuvata asiat paljon, paljon pessimistisemmiksi. Sellaisiksi, mitä ne usein tuppaa olemaan – ja kuitenkin tässä kuvataan elämää ilman, että sitä yritettäisiin erityisesti manipuloida näyttämään joltain muulta kuin mitä se on, vaikka toive yrittää kaivaa elämästä jotakin positiivista, on ollut ilmeinen lähtökohta tälle teokselle.
Fehér isten (2014)
White Godissa (tietysti myös anagrammi White Dogista) voisi olla potentiaalia kuulua maailman parhaimpien eläinelokuvien pyhään, hurjaan joukkoon (The Turin Horse, Balthazar, White Dog…) jos se ei kallistuisi jatkuvasti enemmän jonkin Disney Kotia kohti-rainan, Hopeanuolen ja Stephen King filmatisoinnin Cujo – kauhun silmät-elokuvan puuroutuvaan symbioosiin päin, samalla kun sitä haalistaa Espoo ciné -elokuville tänä vuonna niin tavanomainen harmaa valo ja lattea visuaalisuus muutamasta näyttävästä kohtauksesta huolimatta (hyvää kirjoitustakaan ei tee yksi tai kaksi hyvää ja todellista lausetta, jos kaikki muut lauseet ovat paskaa – sama pätee elokuvien kohtauksiin: lisäksi että tekee todellisia kohtauksia, täytyy osata laittaa ne oikeaan rytmiin).
Tuhat kertaa hyvää yötä (2013)
Kuvakäsikirjoituksen Alankomaissa tapaamme draaman noloimman keinon: puolilähikuvien ylikäytön sekä arvaamattoman väsyttävästi toimivan leikkauksen ihmisnaamasta ihmisnaamaan. Harvoin ihmisnaamassa riittää voimia herättämään innostusta, ja vain harvoin ohjaaja ja kameramies osaavat päästä näyttelijöiden minään tätä tietä: uhkarohkea yritys on useimmin epäonnistunut (esimerkkejä on liian monta niistä tässä yhtäkään mainitakseni) kuin onnistunut (Faces, Jeanne D’Arcin kärsimys, Persona, Sátántangó, tai uusista vaikka ei aivan samaa luokkaa kuin edelliset edustava Free Ranges vain joitakin tunnetuimmista mainitakseni), mutta kun se on onnistunut, on se voinut paljastaa meille jotakin kopioimatonta: tunteen suoran palon elämän hullussa liekissä porautuen olemassaolon helvettiin ja heittäen sen kankaalle kuin totuuden suoraan päin silmiä.
Only God Forgives (2013)
Thaimaassa asuva Julian (Ryan Gosling) elättää itsensä järjestämällä nyrkkeilyotteluita ja myymällä huumeita. Julianin veli, Billy (Tom Burke) on naisiin vihamielisesti ja halveksuen suhtautuva nuoriherra, joka murhaa lopulta alaikäisen prostituoidun. Kostoksi Billy murhataan ja surman pääarkkitehti on paikallinen poliisi Chang (Vithaya Pansirngram). Crystal (Kristin Scott Thomas), poikien äiti, saapuu pääkallopaikalle noutamaan lapsensa ruumista ja vaatimaan Julianilta kostoa veljensä murhasta. Julian on kuitenkin enemmän kuin vastentahtoinen noudattamaan äitinsä käskyä.